Ajankohtaista

ajankohtaista

Täältä löydät omaisyhdistyksen ajankohtaiset tapahtumat.

Syksyn toimintakalenterista (painettu versio, jaetaan jäsenille postitse) löydät loppuvuoden tapahtumat ja ryhmät.
Kevään toimintakalenteri julkaistaan joulukuussa ja se postitetaan kaikille jäsenille. Julkaisun jälkeen voit myös hakea itsellesi kalenterin toimistoltamme.


 

Omaisten vertaisilloissa keskustellaan teemojen avulla

vertaisillat

FinFami Pirkanmaa järjestää kaksi omaisten vertaisiltaa kesän kynnyksellä 11.5. sekä 8.6. Ensimmäinen tapaaminen kulkee otsikolla ”Kun läheinen sairastuu—kokemusasiantuntijan tarina” ja toisen teemana on ”Elämää kaksisuuntaisen mielialahäiriön rinnalla”.

Omaisten vertaisillat on tarkoitettu psyykkisesti sairastuneen läheisen omaisille. Vertaisilloissa kuullaan omaisena olemiseen liittyviä kokemuksia ja saadaan keinoja selviytyä läheisen sairauden tuomista haasteista. Keskusteluun voi osallistua oman kokemuksen pohjalta niin halutessaan. Tilaisuudessa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia.

Molemmissa vertaisilloissa on mukana sekä yhdistyksen työntekijä että kokemusasiantuntijaomainen. Illat järjestetään FinFami Pirkanmaan toimistolla osoitteessa Hämeenkatu 25 A 3. kerroksessa. Paikalle voi saapua ilman ajanvarausta klo 18-20 välisenä aikana.

 

Lisätietoa: Sami Hoisko, p. 050 408 3315, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Vertaisilloista sanottua:

”Helpotti kuulla, että muillakin on ihan samanlaisia tunteita ja ajatuksia. Vahvistui se tunne, että tästä selvitään (vaikka välillä siihen ei itse uskoisikaan). Kiitos!”

Facebookissa ja Instagramissa vietetään Oppariviikkoa

Oppariviikko2

FinFami Pirkanmaan Facebookissa ja Instagramissa vietetään ensi viikolla 24. – 30.4. Oppariviikkoa. Kulman takaa kurkistavan vappuhulinan kunniaksi pyrähdämme opiskelijamaailmaan opinnäytetöiden muodossa.

FinFami Pirkanmaalle on tehty vuosien saatossa useita kymmeniä opinnäytetöitä, jotka ovat tarjonneet meille arvokasta tietoa toiminnan kehittämisen tueksi. Opinnäytetöistä saatuja tuloksia on käytetty hyödyksi muun muassa omaisneuvonnan mallia rakennettaessa.

Opinnäytetöitä esiin nostamalla haluamme näyttää, kuinka kohtaamamme pulmat, kysymykset ja epäkohdat ovat muuttuneet ratkaisuehdotuksiksi ja vastauksiksi opiskelijoiden hyppysissä. Samalla haluamme tuoda näkyville yhden tavan, jolla nuoret voivat olla mukana kehittämässä FinFamin toimintaa.

FinFami Pirkanmaa Facebookissa: Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry / www.facebook.com/finfamipirkanmaa

FinFami Pirkanmaa Instagramissa: finfamipirkanmaa / www.instagram.com/finfamipirkanmaa

Luonto ja mieli -ryhmä vie luonnon helmaan

luontomieli ryhmä

Suosittu Luonto ja mieli -ryhmä starttaa ensimmäistä kertaa tälle keväälle maanantaina 8.5. Ryhmässä tehdään retkiä erilaisiin luontoympäristöihin. Retkillä havainnoidaan luontoa, etsitään oma mielipaikka, lumoudutaan, rentoudutaan ja rauhoitutaan.

Jokaisella ryhmäkerralla on oma teemansa ja siihen liittyvät harjoitukset. Ryhmäkertojen välissä tehdään pieniä kotitehtäviä, jotka liittyvät omaan elämään ja luontosuhteeseen.

Ryhmäkerrat: 8.5., 16,5., 23.5., 30.5., 6.6. ja 13.6. klo 16.30-18.30

8.5. Kokoonnutaan toimistolla Hämeenkatu 25 A 6. krs. Ensimmäisen ryhmäkerran luontokohteena on Näsinpuisto.

16.5. Suunnataan Peltolammille, jossa ihaillaan Pärrinkosken kuohuja ja tutustutaan eri sammallajeihin

23.5. Lähdetään Pyynikin luonnonsuojelualueelle etsimään omaa mielipaikkaa.

30.5. Mennään ihan oikeaan metsään Kauppiin Soukonvuoren luonnonsuojelualueelle. Siellä kokeillaan rentoutumista riippumatossa.

6.6. Tutustutaan Pitkäniemen sairaalan rantamaisemaan rakennettuun mielipolkuun ja sen varrella kasvaviin yrttikasveihin.

13.6. Viimeisellä ryhmäkerralla mennään Hervannan luontopolulle. Siellä nautitaan tulen loisteesta ja makkaranpaistosta.

Ryhmän ohjaajina toimivat Oili, Kati ja luonto-ohjaaja opiskelija Tiina

Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 28.4.2017

Oili Huhtala puh. 0400-512878

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

ABC-koulutuksessa tavoitellaan koko perheen hyvinvointia

ABC koulutus kuva

Huhti-toukokuussa Virroilla järjestettävä Omaisen ABC -koulutus on tarkoitettu kaikille heille, joiden läheisellä on ongelmia mielenterveyden tai päihteidenkäytön suhteen. Koulutus järjestetään kolmena keskiviikkona 19.4., 26.4. ja 3.5. klo 17–19 kahvila Center Caféssa (VMT Shopping Center, Pirkantie 26).

ABC-koulutuksessa omaiset saavat tietoa ja tukea sekä mahdollisuuden keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Koulutus pohjautuu koulutuksellisen perhetyön malliin.

”Koulutuksellinen perhetyön malli on kehitetty tukemaan perheitä, perheiden vuorovaikutusta sekä ilmapiiriä. Tavoitteena on, että kaikki perheessä voisivat mahdollisimman hyvin ja sairauden negatiivinen vaikutus olisi mahdollisimman pieni.”

”Koulutuksessa annetaan tietoa hyvästä vuorovaikutuksesta, stressinhallintakeinoista, kriisisuunnitelmista sekä siitä, miten sairaus näkyy perheen arjessa. Myös kokemustieto on yhtenä tärkeänä osa-alueena”, kertoo koulutuksen vetäjä Silja Lampinen.

Koulutus koostuu kolmesta tapaamisesta, joissa jokaisessa on oma teemansa.

Keskiviikko 19.4.: Alussa se oli yhtä myllerrystä: läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita, kysymyksiä ja ajatuksia

Keskiviikko 26.4.: Arkeen mahtuu monenlaista: miten etsiä ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen ongelmatilanteisiin? Vieraana Oriveden psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä Sanna Salmela

Keskiviikko 3.5.: Arjen pienet ilot: tarkastelussa omaisen asema, jaksaminen ja voimavarat

Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy torstaina 13.4., mutta vapaita paikkoja voi tiedustella vielä senkin jälkeen.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:

Silja Lampinen

puh. 040 719 9262

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Torstain 13.4. vertaisilta peruttu

 

Omaisten vertaisilta huomenna torstaina 13.4. on peruttu.

 

Seuraava vertaisilta järjestetään torstaina 11.5. Tuolloin teemana on "Kun läheinen sairastuu - kokemusasiantuntijan tarina".

Loppukevään vertaistukiryhmä nuorille miehille

rauhaniemi

Kolmen Kimppa -projekti järjestää huhti-toukokuun aikana avoimia vertaistukiryhmätapaamisia nuorille miehille, joita huolettavat kumppanin päihteiden käyttöön tai mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Ryhmä kokoontuu Rauhaniemen Kansankylpylässä tiistaisin 11.4., 2.5., 16.5. ja 30.5. klo 15–17.

Tapaamiset sisältävät vapaamuotoisen keskustelun lisäksi saunomista ja uintia omakustanteisesti.

Ryhmään ei ole ennakkoilmoittautumista, joten paikalle voi saapua milloin vain. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja Roopelta puh. 050 412 4423 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Älä ulkoista ihmistä -vaalipaneelissa oltiin yksimielisiä hyvinvoinnin kasvattamisen keinoista

2017 03 27 17.43.05

 

Helmikuussa alkanut Arttelin ja sen jäsenjärjestöjen Älä ulkoista ihmistä -kuntavaalikampanja huipentui eilen maanantaina Pääkirjasto Metsossa pidettyyn vaalipaneeliin. Paneeliin osallistuivat SDP:n Aila Dündar-Järvinen, Perussuomalaisten Elisa Hiltunen, Piraattipuolueen Johanna Kivistö, Kokoomuksen Leena Kostiainen, Vasemmiston Minna Minkkinen, Liberaalipuolueen Jarno Naukkarinen, Kristillisdemokraattien Sirpa Pursiainen, Vihreiden Juhana Suoniemi sekä Keskustan Jarmo Toivola.  

Paneelikeskustelun teemat liittyivät Tampereen asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen. Ehdokkailta kysyttiin muun muassa miten he itse näkevät Tampereella eri väestöryhmien tilanteen, mihin väestöryhmiin pitäisi kiinnittää ehkäisevässä työssä erityistä huomiota ja miten omaishoitajia voisi tukea paremmin.

Kaikkien puolueiden ehdokkaat olivat vastauksissaan yllättävän yksimielisiä, eikä väittelyitä syntynyt.

Omaishoitajien tukemisen keinoiksi paneelissa nostettiin muun muassa vertaistuen tarjoaminen ja vapaiden toteutumisesta huolehtiminen. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hoidossa puolestaan korostettiin oikea-aikaista ja oikeanlaista apua, matalaa kynnystä ja hoidon sijoittamista sinne, missä ihminen itse on.

Syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä yhdeksi merkittäväksi tekijäksi nostettiin koulun ja koulutuksen rooli. Toisaalta tapetille nousi myös kysymys siitä, kuinka ennaltaehkäisevä työ nykyisellään todella toimii. Mitä ennaltaehkäisy on silloin, jos ihminen ei näytä pahaa oloaan ennen kuin päätyy oman toimintansa myötä sairaalaan?

Kaikki panelistit arvostivat järjestöjen toimintaa ja pitivät myös sen jatkumista tärkeänä.

Helmikuusta lähtien tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat ovat voineet sitoutua Älä ulkoista ihmistä -kampanjan tavoitteisiin. Tänään, kampanjan viimeisenä päivänä, ehdokkaita on mukana noin 170. Voit käydä katsomassa sitoutuneiden ehdokkaiden nimet osoitteesta: https://www.artteli-ry.fi/ala-ulkoista-ihmista/sitoutuneet-ehdokkaat/.

Älä ulkoista ihmistä -vaalipaneeli Metsossa maanantaina 27.3.

Kuka voi hyvin tulevaisuuden Tampereella? Mitä tapahtuu lähipalveluille? Millä tavalla ennaltaehkäiseviin palveluihin tulisi panostaa? Mikä on järjestöjen rooli osana tamperelaista hyvinvointia?

 

Muun muassa näistä teemoista keskustellaan Älä ulkoista ihmistä -vaalipaneelissa Pääkirjasto Metsossa maanantaina 27.3. klo 17. Panelisteina toimivat SDP:n Aila Dündar-Järvinen, perussuomalaisten Elisa Hiltunen, Piraattipuolueen Johanna Kivistö, kokoomuksen Leena Kostiainen, vasemmiston Minna Minkkinen, Liberaalipuolueen Jarno Naukkarinen, vihreiden Juhana Suoniemi sekä keskustan Jarmo Toivola.

 

Vaalipaneeli on osa Älä ulkoista ihmistä -kampanjaa, jonka taustalla vaikuttavat Artteli-kumppanuusyhdistys ja sen 30 hyvinvointialalla toimivaa jäsenjärjestöä, mukaan luettuna FinFami Pirkanmaa. Yhteisellä kampanjalla järjestöt toivovat entistä enemmän resursseja matalan kynnyksen palveluille ja peräänkuuluttavat ihmislähtöistä politiikkaa, joka huomioi äärimmäisessä hädässä tai hankalan arjen keskellä elävät ihmiset.

 

Kampanjaan sitoutuneiden ehdokkaiden nimet sekä tavoitteet, joihin ehdokkaat sitoutuvat, löytyvät kampanjan verkkosivuilta: www.alaulkoistaihmista.fi

 

Tiina Elovaaran vierailulla etsittiin ratkaisuja hoitoketjun puutteisiin

Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara kävi alkuviikolla kuulemassa mielenterveysomaisten tarinoita ja toiveita FinFami Pirkanmaan toimistolla. Yhteisessä kahvihetkessä tarinansa esitteli kuusi FinFamin kokemusasiantuntijaa.

Suurimmiksi teemoiksi keskustelussa nousivat mielenterveyspotilaille suunnatun hoidon saatavuus, hoitoketjun puutteet sekä omaisten rooli näissä tilanteissa. Kokemusasiantuntijat painottivat, kuinka mielenterveyspotilaan hoitoa suunniteltaessa myös omainen pitäisi huomioida ja ottaa mukaan keskusteluihin sekä päätöksentekoon.

”Omaisten kohtaamisessa on paljon parannettavaa”, eräs kokemusasiantuntijoista huomautti.

Myös mielenterveyssairauksiin liittyvää, yhä vahvana elävää stigmaa pohdittiin yhdessä.

”Ravistelkaa itsenne irti häpeän tunteesta aina kun se tulee, ja antakaa toisillenne siinä tukea”, Elovaara kannusti.

Tiina Elovaara otti mielenterveysomaisten huomiot ja toiveet sydämellisesti vastaan ja lupasi viedä mielenterveysomaisten viestiä eteenpäin.

”Rahalla ei voi mitata sitä arvoa, minkä panoksen olette antaneet myös yhteiskunnallisesti kulkemalla omaisten kanssa”, Elovaara totesi vierailun lopuksi.

Mäntän vertaistukiryhmän paikka muuttunut!

Mäntän vertaistukiryhmä kokoontuu Mäntän palvelukodilla (Asemakatu 1, Mänttä) torstaisin 19.1., 16.2., 16.3., 20.4. ja 18.5. klo 17.30-19.30.

Ajankohtaista