Arjen ongelmien ennaltaehkäiseminen ja ongelmanratkaisu

Toimiva vuorovaikutus perheessä

Hyvin toimiva vuorovaikutus on tärkeää jokaisen perheen toiminnalle ja hyvinvoinnille. Perheissä keskustellaan monenlaisista asioista. Jotkut niistä liittyvät kodin jokapäiväiseen arkielämään, kuten perheenjäsenten aikatauluihin tai kotitöiden jakamiseen. Jotkut voivat koskea tunteiden ilmaisemista ja perheenjäsenten keskinäisten ristiriitojen selvittelyä. Kyky puhua selkeästi, ilmaista tunteita toisille ja kertoa omista tarpeista voi auttaa perheenjäseniä selviytymään jokapäiväisestä stressistä ja ratkomaan arkipäivän ongelmia.

Psyykkisesti sairastuneen kyky keskittyä ja käsitellä informaatiota voi olla heikentynyt. Hänellä voi olla vaikeuksia ilmaista itseään, ymmärtää mitä sanotaan tai mitä häneltä odotetaan. Omaisten voi olla vaikeaa ilmaista tunteitaan suhteessa sairastuneeseen. Joskus omaiset vetäytyvät vuorovaikutuksesta sairastuneen kanssa pelätessään sanovansa jotakin väärää. Kommunikointi voi olla epäsuoraa, jolloin ei sanota, mitä tarkoitetaan, eikä tarkoiteta, mitä sanotaan.
Kommunikaatiovaikeudet voivat kiristää kodin ilmapiiriä ja aiheuttaa ylimääräistä stressiä sairastuneelle ja omaisille. Toimiva vuorovaikutus onkin erityisen tärkeää silloin, kun perheessä on mielenterveysongelmia.

Miten vuorovaikutusta voi parantaa?

Hyvä vuorovaikutus vaatii aikaa, harjoitusta ja yhteistyötä.
Jotkut sairaudet kuten skitsofrenia vaikeuttavat kommunikointia todennäköisemmin kuin vaikkapa masennus. Toisaalta sairastuneiden toimintakyvyn tasossa voi olla suuria eroja riippumatta diagnoosista. On hyvä muistaa, että on monenlaisia psyykkisiä sairauksia ja kaikki sairastuneet ovat yksilöitä. Vuorovaikutuksessa olisikin huomioitava toisen yksilöllisyys: vahvuudet ja mahdolliset haasteet. Aikuiselle ei tule puhua kuten pikkulapselle, vaikka hänellä olisi vaikeuksia kommunikoida sujuvasti.

Yleiset ohjeet kommunikoinnin parantamiseen toimivat kaikenlaisessa vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kesken:
Katso keskustelukumppaniisi.
Millä tavoin asia sanotaan on aivan yhtä tärkeää kuin mitä sanotaan. Katsekontakti, äänensävy ja kasvojen ilmeet ovat tärkeitä sanattomassa viestinnässä. Suora katsekontakti helpottaa keskittymistä silloin, kun kuuntelijalla on keskittymisvaikeuksia.
Osoita toiselle, että kuuntelet häntä. Itsensä ilmaiseminen sanoin on usein vaikeata. Hyvä kuuntelija auttaa puhujaa ilmaisemaan itseään selkeämmin. Voit osoittaa kuuntelevasi toista nyökkäämällä, sanomalla ”hmm” tai ”aha”, kysymällä selventäviä kysymyksiä ja tarkistamalla oletko ymmärtänyt oikein. Ole kärsivällinen ja vältä keskeyttämistä. Yritä antaa toisen sanoa asiansa loppuun, vaikka hän puhuisi hitaasti tai pitäisi usein taukoja.    
Ole johdonmukainen. On hyvin hämmentävää, jos sanallinen ja sanaton viestintä ovat ristiriidassa: ihminen sanoo jotakin, mutta hänen kasvonilmeensä kertoo toista. Kuulijan on vaikea tietää, mitä puhuja todella tarkoittaa. Tällöin viesti tulkitaan useimmiten ilmeiden tai eleiden mukaisesti.
Käytä lyhyitä lauseita ja pysy asiassa. Lyhyet ja selkeät lauseet ovat helpompia ymmärtää kuin pitkät ja monimutkaiset. Kommunikointi on tehokkaampaa, kun rajoitutaan yhteen asiaan kerrallaan.
Käytä ”minä”-viestejä. Kommunikointi on sujuvampaa, kun puhuja ottaa vastuun omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Toisen syyttäminen siitä, miltä itsestä tuntuu, saa vastapuolen puolustuskannalle. Sen sijaan että sanoo toiselle: ”Sinä et osaa huolehtia itsestäsi”, voi sanoa: ”Minä olen huolissani sinun voinnistasi”. Minä -viestintä on selkeä ja suora tapa ilmaista itseä syyllistämättä toisia.
Kysy, mitä toinen ajattelee tai tuntee. Sanojen laittaminen toisen suuhun tai sen ”tietäminen”, mitä toisen pitäisi tuntea tai ajatella ei edistä vuorovaikutusta. Vältä toisen puolesta puhumista.
Anna suoraa palautetta ei-toivotusta käyttäytymisestä. Jos toinen käyttäytyy häiritsevästi tai loukkaa sinua, ilmaise se hänelle rauhallisesti ilman kriittisyyttä. Älä oleta, että toinen tietää tai arvaa miltä sinusta tuntuu. Keskity nykyhetkeen menneisyyden kaivelemisen sijaan, vältä yleistämästä ”aina” ja ”ei koskaan”. On tärkeää kohdistaa kritiikki toisen käyttäytymiseen, eikä siihen millainen hän on ihmisenä. Henkilöön kohdistuvat kriittiset kommentit saavat toisen useimmiten puolustuskannalle, jolloin hän voi olla entistä haluttomampi muuttamaan käyttäytymistään. Voit myös ehdottaa, miten hän voisi korjata toimintatapojaan. Kerro, miten toivot hänen käyttäytyvän.
Pyri selvittämään erimielisyydet rauhassa.  Kiivas keskustelu ei yleensä ole tuloksellista. Nimittely, vanhojen asioiden esiin vetäminen tai huutaminen on merkki siitä, että tunteet kuumenevat ja asioiden käsittely vaikeutuu. Riitelyn sijaan on parasta hidastaa keskustelua tai lopettaa se joksikin aikaa. Asian selvittelyä voi jatkaa, kun kaikki ovat rauhoittuneet.
Kun pyydät toiselta jotakin, kerro lyhyesti ja yksityiskohtaisesti mitä haluat hänen tekevän. Käytä rauhallista ja neutraalia äänensävyä. Pyyntöjen esittäminen positiivisella tavalla vähentää stressiä ja lisää todennäköisyyttä, että pyyntöön suostutaan. Vaativasti tai uhkaavasti esitetyt pyynnöt voivat olla tehottomia ja stressaavia. Vaatimusten esittäminen saattaa joskus toimia lyhyen aikaa, mutta se voi myös johtaa vastustukseen ja loukatuksi tulemisen tunteeseen.
Anna toivotusta käyttäytymisestä myönteistä palautetta. Kun kerrot toiselle, että hänen toimintatapansa miellytti sinua, on todennäköistä, että hän toimii siten jatkossakin. Myönteinen palaute rohkaisee yrittämään vaikeinakin aikoina ja luo ilmapiirin, jossa on helpompi työskennellä yhdessä.

Selkeät säännöt

Kun kaikki tietävät, mitä heiltä odotetaan, vältytään väärinymmärryksiltä ja epätietoisuudelta perheenjäsenten kesken. Ennustettava kotiympäristö auttaa vähentämään sekä sairastuneen että omaisten päivittäistä stressiä. Neuvottelemalla ja sopimalla arjen asioista ajoissa voidaan ennaltaehkäistä ongelmia perheessä.

Perhe tarvitsee yhteiset säännöt siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Perheen säännöissä määritellään, mikä on hyväksyttävää ja sopivaa käyttäytymistä sekä mitä seuraa sopimattomasta käyttäytymisestä.
Ulkoiset rajat luovat sairastuneelle turvaa ja selkeyttä. Samalla ne opettavat toimimaan yhteiskunnan normien mukaisesti. Sääntöjen noudattaminen ja perheen arkeen osallistuminen kohottaa sairastuneen itsetuntoa ja antaa hänelle varmuutta toimia myös kodin ulkopuolella.

Perheen vastuunkantajat laativat perheen säännöt sen pohjalta, mitä kukin perheenjäsen pitää tärkeänä pyrittäessä stressin vähentämiseen ja parempaan järjestykseen kodissa. Sääntöjen tulee olla mahdollisimman selkeitä ja realistisia. Perheen säännöissä voidaan sopia myös kotitöiden jakamisesta perheenjäsenten kesken.

Kun sääntöjä rikotaan, perheen vastuunkantajien on hyvä ottaa asia välittömästi puheeksi sääntöä rikkoneen perheenjäsenen kanssa.
Jos sääntöjen noudattamista ei valvota tai valvotaan vain silloin tällöin, ne menettävät nopeasti merkityksensä. Perheen säännöt on myös hyvä käydä perheneuvottelussa säännöllisesti läpi ja arvioida, ovatko ne toimivia, miten hyvin niitä on noudatettu ja onko niitä tarpeen muuttaa.

Jokainen perhe päättää itse, millaiset säännöt tuntuvat heille sopivilta.
Jotkut yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt säännöt ovat suositeltavia kaikille perheille. Niiden tarkoituksena on suojella perheenjäseniä ja heidän omaisuuttaan sekä ehkäistä häiritsevää ja sopimatonta käytöstä.
Kiellettyä on fyysinen ja henkinen väkivalta toisia ihmisiä kohtaan tai väkivallalla uhkaaminen, henkilökohtaisen omaisuuden tuhoaminen, vahingoittaminen tai varastaminen ja muita häiritsevä käyttäytyminen, joka on määritelty perheen säännöissä.

Ongelmien ilmetessä keskitytään usein niiden syiden selvittelyyn. Syyllisten hakeminen johtaa ristiriitoihin, eikä tilanteessa päästä eteenpäin. Ongelmien muuttaminen tavoitteiksi auttaa hahmottamaan, mitä itse kukin voi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Sen sijaan, että mietittäisiin, mistä halutaan pois, mietitään mihin halutaan päästä. Jos ongelmana on esimerkiksi epäjärjestys kodissa, voidaan yhteiseksi tavoitteeksi asettaa hyvä järjestys kodissa ja nimetä ne toimenpiteet, joilla tavoitteeseen päästään.
On kuitenkin muistettava, että toiselle ei voi asettaa tavoitteita oman onnellisuutensa ehdoksi.  Jokainen asettaa itse omat henkilökohtaiset tavoitteensa. Vaikka esimerkiksi läheisen epäsiisti pukeutuminen häiritsee omaista, ei omainen voi asettaa tavoitteeksi, että läheinen pukeutuu siististi. Sen sijaan omaisen tavoitteena voi olla puhua asiasta läheisen kanssa ja ohjata häntä pyykinpesussa.   

Ongelmaratkaisun vaiheet perheneuvottelussa

Ongelmaratkaisumallin käyttäminen voi auttaa perheenjäseniä keskittymään käsillä olevaan ongelmaan. Aina kannattaa pyrkiä kaikkien kannalta positiiviseen lopputulokseen

1. Määritelkää ongelma. Ison ongelman pilkkominen pienempiin osiin voi auttaa ongelman ratkaisemisessa. Ongelma pilkotaan miettimällä, mitä pitää muuttaa ensin, mitä toiseksi jne.

2. Keksikää mahdollisia ratkaisuja. Ratkaisuja ei arvioida vielä tässä vaiheessa.

3. Arvioikaa mahdollisten ratkaisujen hyödyt ja haitat.

4. Valitkaa paras ratkaisu tai ratkaisujen valikoima. Valittujen ratkaisujen tulee olla kaikkien perheenjäsenten hyväksymiä.

5. Suunnitelkaa kuinka paras ratkaisu toteutetaan. Suunnitelmaan sisältyy:
a. Kuka on vastuussa mistäkin tehtävästä?
b. Milloin suunnitelman eri osat toteutetaan?
c. Tarvitaanko joitain erityisiä panostuksia (rahaa, taitoja, tietoja)?
d. Mikä voisi mahdollisesti häiritä suunnitelman onnistunutta toimeenpanoa? Kuinka vastoinkäymiset voidaan välttää tai hoitaa?

6. Tarkistakaa sovitun suunnitelman toimivuus seuraavassa perheneuvottelussa. Jos perheenjäsenet eivät noudata sovittua suunnitelmaa, muistuttakaa heitä, mikä on kunkin rooli ja mitä häneltä odotetaan. Muuttakaa tarvittaessa suunnitelmaa.