Lapsi omaisena

Perheensisäiset muutokset voivat asettaa lapsen perusturvallisuuden vaakalaudalle ja saattavat kuormittaa lasta vaikeuttaen ikätasoista selviytymistä.  Vanhemman psyykkinen sairaus on riski lapsen tasapainoiselle ja terveelle kasvulle ja kehitykselle.

Lue lisää:
Vanhemman psyykkisen sairauden vaikutuksia lapsen hyvinvointiin
Riskitekijät lapsen sairastumiselle
Lasta suojaavat tekijät
Vanhemman psyykkisen sairauden vaikutuksia vanhemmuuteen
Perheen tuen tarve vanhemman sairastaessa

 

Vanhemman psyykkisen sairauden vaikutuksia lapsen hyvinvointiin

Vanhemman sairastuessa psyykkisesti, eivät lapset usein saa riittävästi tukea tai tietoa vanhemman sairaudesta ja sen vaikutuksista arkeen. Usein lasta yritetään suojella vaikenemalla vaikeista asioista. Lapselle ei aina kerrota vanhemman olevan psyykkisesti sairas. Vanhemmat saattavat ajatella, ettei lapsi tiedä ja ymmärrä mitä on meneillään. Lapset kuitenkin näkevät ja kokevat tilanteita ja asioita perheessä varsin tarkkanäköisesti ja herkästi; paljon paremmin kuin aikuiset ymmärtävätkään. Tietämättömyys saattaa aiheuttaa lapsessa turhia pelkoja ja hämmennystä.

Lapset ovat yleensä huolissaan sekä sairastuneesta että terveestä vanhemmastaan ja ottavat usein liikaa murheita kantaakseen. Lapset saattavat myös kantaa turhaa syyllisyyttä vanhempansa sairaudesta ja pahasta olosta. Lapset yrittävät parhaansa mukaan piristää vanhempiaan sekä mukauttaa omia mielialojaan vanhempien mielialojen mukaan. Usein lapset yrittävät olla mahdollisimman vähän vaivaksi vanhemmilleen ja saattavat ottaa liikaa vastuuta mm. kotitöistä.  Liika murehtiminen sekä vastuunottaminen vanhemman jaksamisesta ja perheen arjen sujumisesta voivat aiheuttaa lapsessa mm. ylihuolehtivuutta sekä eristäytymistä (ikätovereista, yhteisöstä ja perheestä).

Eristäytymisen lisäksi vanhemman psyykkisen sairauden välittömiä vaikutuksia lapselle ovat myös turvattomuuden tunne ja pelot, ärtyneisyys, suru, ahdistuneisuus ja masennus, yksinäisyys ja häpeä, univaikeudet, käytöshäiriöt sekä kiintymyssuhteen ongelmat. Pitkäaikaisvaikutuksena saattaa ilmetä eriasteista toimintakyvyn laskua, joka näkyy kyvyttömyytenä leikkiä ja harrastaa, ylläpitää ikätoverisuhteita sekä erilaisina vaikeuksina koulusuoriutumisessa. Tällöin lapsi tarvitsee jo runsaasti tukea selviytyäkseen ajankohtaisista iänmukaisista kehityshaasteistaan. Myös kehityksessä taantuminen on varsin tavanomaista.

Lapselle on tyypillistä sairauden kieltäminen ja käyttäytyminen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vanhemman sairastuessa lapsi käy omalle kehitystasolleen ominaisella tavalla läpi samat vaiheet kuin aikuisetkin (epäusko/shokki, viha/reaktio, toivo/korjaaminen, hyväksyntä/uudelleen suuntautuminen).

Riskitekijät lapsen sairastumiselle

Vanhemman sairastaessa psyykkisesti riskitekijöitä lapsen sairastumiselle ovat perintötekijöiden lisäksi
- sairauden laatu ja luonne
- oireilun kesto ja vakavuus
- samanaikainen päihdeongelma
- vanhemman itsetuhoisuus
- toisenkin vanhemman ongelmat
- parisuhdeongelmat
- vanhemmuuden ongelmat
- vuorovaikutusongelmat perheessä
- perheen sosiaalinen eristäytyminen
- väkivalta perheessä

Myös vanhemman työttömyys ja perheen taloudellinen hätä ovat riskitekijöitä lapsen hyvinvoinnille. Riskiä lisää lapsen torjuva ja kieltävä asenne perheen tilanteeseen ja/tai ylihuolehtivuus ja vastuunotto perheen arjen sujumisesta.

Mielenterveysongelmien ylisukupolvinen siirtyminen selittyy siis osittain perinnöllisyydellä mutta myös ihmisen yksilöllisellä alttiudella (haavoittuvuudella). Tämä tarkoittaa sitä, että perimältään altis henkilö saattaa sairastua, mikäli myös hänen elämänkokemuksensa ovat vaikeat. Vanhemman psyykkisen sairauden yhteydessä esiintyvien psykososiaalisten ongelmien vaikutuksesta (yllä mainitut riskitekijät) lapsen kehitys häiriintyy pitkäaikaisen prosessin aikaansaamana ja lopulta monen riskitekijän yhteisvaikutuksesta lapsi itsekin saattaa sairastua. Tällaisissa tapauksissa ei vanhemman diagnoosi ole tärkein tekijä eikä syy. Vanhemman psyykkinen häiriö on hyvä nähdä sairautena, joka verottaa vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja sekä vanhemmuuden voimavaroja.

Lasta suojaavat tekijät

Mielenterveyshäiriön yhdistäminen vanhemmuuteen on varsin haasteellista, mutta ei mahdotonta. Vaikka vanhemman psyykkinen sairaus ja sen vaikutukset vanhemmuuteen (perinnöllisten tekijöiden lisäksi) lisäävät lapsen riskiä sairastua itse, selviää moni lapsi vanhemman sairaudesta huolimatta erittäin hyvin; omaten aikuisuudessa sinnikkyyttä, vastuuntuntoisuutta, korkean moraalin sekä hyvät ihmissuhdetaidot (empatiakykyä, erityistä herkkyyttä toisten tarpeille). Perusedellytyksenä lapsen selviytymiselle voidaan pitää sitä, että lapsen taakka ei saa kasvaa kohtuuttomaksi vanhemman sairastaessa.

Ns. suojaavat tekijät auttavat lasta kohtaamaan vaikeuksia ja ratkaisemaan ongelmia tavoilla, jotka eivät ole liian kuormittavia. Suojaavia tekijöitä ovat mm.:
- lapsen yksilölliset ominaisuudet (itseymmärrys, älykkyys, avoin vuorovaikutus sekä kyky ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan)
- mahdollisimman hyvä suhde sairastuneeseen vanhempaan
- lämmin koti-ilmapiiri ja vapaa tunneilmasto
- arjen sujuvuus ja turvallisuus toistuvine rituaaleineen (ruokailut, nukkumaanmenoajat, puhtaus, päivähoito ja koulu)
- sosiaalinen verkosto ja tuki (sukulaiset, ystävät, ikätoverisuhteet)
- harrastukset
- motivaatio ja sitoutuminen päiväkoti- ja koulumaailmaan
- perheen riittävän vakaa taloudellinen tilanne ja hyvät asuinolot

Vanhemman sairastaessa lasta suojaa mm. riittävä tiedonsaanti, vapaaseen tunteiden ilmaisuun sekä lapsen kysymyksiin ja keskusteluun rohkaiseminen. Kun lapselle puhutaan vanhemman tilanteesta, ymmärtää lapsi tilanteen paremmin, eikä hänen tarvitse keksiä ja kuvitella syitä ja selityksiä näkemilleen ja kuulemilleen asioille ja tilanteille. Lapsi syyllistää helposti itseään vanhemman sairauteen liittyvistä oireista (kuten vanhemman kiukunpuuskat, raivokohtaukset ja surumielisyys). Lapsi saattaa kuvitella aiheuttaneensa omalla käyttäytymisellään tai olemuksellaan vanhempansa oireet tai jopa koko sairastumisen.  Tiedon avulla voidaan oikaista väärinkäsityksiä ja vähentää lapsen kokemaa syyllisyyttä. On tärkeää auttaa lasta ymmärtämään omaa ja perheensä tilannetta. Ymmärrys siitä, että lapsi ei ole aiheuttanut sairastumista eikä hänen tarvitse hoitaa tai parantaa vanhempaansa, helpottaa lasta ja antaa hänelle tilaa ja luvan keskittyä koulunkäyntiin, harrastuksiin ja ystävien kanssa olemiseen. Oleellista on, että lapsi kykenee liittämään käsiteltävät asiat kokemusmaailmaansa. Tähän lapsi tarvitsee aikuisen apua.

Lapsi ei tarvitse yleissivistävää tietoa psyykkisistä sairauksista, eikä lapsen tarvitse tietää kaikkea kyseiseen sairauteen liittyvää. Sen sijaan ikätasoinen ja lapsen kehitystasoa kunnioittava keskustelu voi vapauttaa lasten väärinkäsityksiltä ja syyllistymisen turhalta kuormalta. Lapsi pohtii usein seuraavankaltaisia kysymyksiä: Mistä sairaus tulee? Tarttuuko se? Mistä se johtuu? Onko se minun vikani? Olenko minä aiheuttanut vanhemman sairauden? Jos olisin kiltimpi, paranisiko äiti? Paraneeko siitä sairaudesta koskaan? Voinko auttaa isiä? Miksi aikuiset ovat niin kiukkuisia ja huutavat kokoajan? Miksi äiti on aina väsynyt? Kuoleeko se?

Lapsen on tärkeää saada kuulla vähintään seuraavat asiat:

  • Vanhempasi sairaus ei ole sinun vikasi. Et aiheuttanut sitä, et voi pahentaa tai parantaa sitä!
  • Vanhempasi sairaus ei ole kenenkään muunkaan aiheuttama
  • Vanhempasi sairaus ei tartu
  • Ei ole sinun vastuullasi huolehtia vanhemman/vanhempien hyvinvoinnista
  • On olemassa hoitavia tahoja, aikuisia jotka auttavat vanhempaasi
  • Tästä selvitään ja mennään eteenpäin
  • Sinulla on oikeus voida hyvin; leikkiä, iloita ja olla onnellinen, vaikka muut voivat huonosti
  • Et ole yksin; on myös muita, joilla on samankaltainen tilanne
  • Lisäksi lapsen on hyvä saada tietää, mitä kyseiseen sairauteen liittyy, ja miten kyseistä sairautta hoidetaan (konkreettiset asiat, kuten lääkkeet, keskustelut, terapia, sairaalajaksot)

Tärkeää on vastata ikätasoisesti lapsen esittämiin kysymyksiin. Lisäksi on tärkeää kiittää kysymyksistä ja rohkaista aina ottamaan mieltä painavat asiat puheeksi. Lapsen oma käsitys on yleensä pelottavampi kuin todellisuus on, sisältäen itsesyytöksiä (”jos olisin ollut kiltimpi”) ja magiikkaa (”suutuspäissäni toivoin äidille pahaa, ja nyt se toteutui”) ym. Samalla kun lapsen kanssa keskustellaan vanhemman sairaudesta, saa hän myös tarvitsemaansa huomiota vanhemmiltaan /muilta aikuisilta. Keskustelun tuloksena myös vanhemmat/muut aikuiset kuulevat ja ymmärtävät lasta paremmin, ja siten osaavat myös tarvittaessa hankkia lapselle myös ulkopuolista apua. Perheessä lasten kanssa yhdessä keskusteleminen myös lisää perheenjäsenten välistä kontaktia ja koko perheen ”yhteisyyttä”.

Vanhemman on hyvä näyttää myös omia tunteitaan lapselle, lapsi sekä oppii mallista että arvostaa avoimuutta. Lapselle ei kuitenkaan pidä sälyttää kohtuutonta taakkaa vanhemman tunteiden vastaanottajana. Vanhemman on myös tärkeää vapauttaa lasta vastuusta ja ”liiasta kiltteydestä”. Lapsi kun voi varoa vanhempansa rasittamista viimeiseen asti, yrittäen olla aina reipas ja ”kiltti”, unohtaen omat toiveensa ja tarpeensa.

Vanhemman sairastaessa lapsella saattaa esiintyä tarvetta jäädä kotiin huolehtimaan vanhemmasta ja kotitöistä ja/tai vahtimaan tilannetta. Vanhemman onkin hyvä tukea lasta jatkamaan elämäänsä normaalisti myös kodin ulkopuolella (päiväkoti/koulu, kaverit, harrastukset), vaikka lapsi yrittäisikin erilaisiin tekosyihin vedoten jäädä kotiin. Lapsi voi valittaa vatsavaivoja, päänsärkyä saadakseen olla vanhemman kanssa, mutta yleensä tilanteesta ja sen herättämistä tunteista puhuminen avoimesti vanhemman kanssa saattaa riittää laukaisemaan tällaiset tilanteet.  

Lasta suojaavana tekijänä pidetään myös toimivaa yhteyttä johonkin perheen ulkopuoliseen aikuiseen, joka on kiinnostunut lapsesta ja hyväksyy tämän omana itsenään. Lapsen kanssa kannattaa keskustella ja pohtia, kuka olisi ”turva-aikuinen”, kehen lapsi voi olla yhteydessä kokiessaan olevansa pulassa tai ahdingossa omien ajatusten ja tunteiden tai vanhemman tilanteen vuoksi. Lasta saattaa kovastikin helpottaa jo pelkkä tieto siitä, että hänellä on vanhempansa lupa puhua huolestaan myös perheen ulkopuolella.

Vielä tiivistettynä: Voit auttaa lastasi antamalla hänelle aikaa; yhdessäololla, yhteisellä tekemisellä, läheisyydellä, läsnäololla, luomalla turvallisuutta.  Voit auttaa myös helpottamalla puhumista; sanoittamalla kokemuksia ja tunteita, antamalla mallin ja luvan tunneilmaisuun, myös kiukun ja pettymyksen ilmaisuun. Ole vahva aikuinen ja kestä lapsen voimakkaitakin tunteita.

Vanhemman psyykkisen sairauden vaikutuksia vanhemmuuteen

Mielenterveydelliset ongelmat vaikuttavat sairastuneen tunnereaktioihin, tapaan ajatella ja toimia, ilmeisiin, eleisiin, puheen määrään, hymyn määrään sekä toimeliaisuuteen. Vanhemmuudessa tämä näkyy siten, että:

  • Osallistuminen lapsen elämään yleensä vähenee
  • Sairastunut usein vetäytyy ainakin ajoittain vuorovaikutuksesta ja kontaktista, on ”poissaoleva”
    • yleensä lapselle puhuminen vähenee
    • samoin lapsen kanssa leikkiminen vähenee
    • lisäksi yhdessä jaettu ilo ja vanhemman hymyily vähenee
  • Vanhemman kyky ja herkkyys tulkita lapsen tarpeita vähenee
  • Lapsen lohduttaminen ja rauhoittumaan auttaminen vaikeutuu ja vähenee
  • Vanhemman on vaikeampi kestää lapsen itkua, pettymystä, kiukkua, ahdistusta (ns. negatiivisia tunteita).
  • Vanhemman kyky ja voimavarat sanoittaa lapsen tunteita vähenee
  • Johdonmukaisuus ja rajojen asettaminen vähenevät ja elämän arvaamattomuus lisääntyy: vanhemman jaksaminen saattaa olla kovinkin vaihtelevaa (esim. tunnetilojen arvaamaton ja nopea vaihtelu sekä sallittujen ja kiellettyjen asioiden tilannekohtainen vaihtelu vanhemman mielialojen mukaan).
  • Usein lapsen valvonta vähenee.
  • Lapsen hoiva yleensä kärsii. Vanhemman kyky huolehtia lapsen ja kodin perustarpeista saattaa heikentyä (säännöllinen uni-valve –rytmi, säännölliset ateriat, sosiaalisten suhteiden ylläpito sekä henkilökohtaisesta hygieniasta ja kodin siisteydestä huolehtiminen ym.)
  • Vanhemmalla saattaa myös olla liiallisia odotuksia siitä, että lapsi tukee ja auttaa vanhempaansa

Nämä vanhemmuuden vaikeudet altistavat lasta liialliselle psyykkiselle kuormalle sekä laiminlyöntien ja väkivallan kohteeksi joutumiselle.


Vanhemman masennus:  
Masennus vaikuttaa vanhemmuuteen mm. siten, että vanhemman osallistuminen lapsensa elämään vähenee; vanhempi ei välttämättä jaksa olla innostunut ja kiinnostunut lapsestaan.  Samoin vanhemman kyky ja voimat tukea lasta erilaisissa tilanteissa vähenee, ja vanhempi saattaa päinvastoin hakea lisääntyvässä määrin tukea lapselta. Vanhemman mielialaongelmat voivat ilmetä vahvoina tunteenpurkauksina, kuten raivokohtauksina tai itkuisuutena. Tai vanhempi voi maata uupuneena vuoteessaan päiväkausia. Aikuisen ailahteleva mieliala voi olla lapselle hämmentävää ja vanhempaa suojatakseen lapsi saattaa opetella peittämään omia tunteitaan ja tarpeitaan.  Samoin vanhemmuus heilahtelee vanhemman mielialojen mukaan. Vanhemman masennukseen liittyvä voimattomuus, keinottomuus, ärtyneisyys ja impulsiivisuus saattavat aiheuttaa myös kovakouraista käsittelyä; vanhempi saattaa käydä herkemmin lapseensa käsiksi sekä huutaminen yleistyy. Kaikki edellä kuvatut masennuksen tuottamat oireet ja toimintakyvyn muutokset aiheuttavat usein lapselle kokemusta siitä, että vanhempi ei välitä hänestä.  

Äidin masennuksella lapsen vauvavaiheessa voi olla pitkäaikaiset seuraukset, mutta myös nuoruusiässä koettu vanhemman masentuneisuus voi haitata nuoren itsenäistymistä. Nuoren liika huolen – ja vastuunkanto sekä vanhemman antaman perushoivan puute voivat aiheuttaa nuorelle univaikeuksia, syömisongelmia, kouluvaikeuksia, erilaisia ruumiillisia oireita (päänsärky, vatsakivut ym.), masennusta, käytöshäiriötä, kehitysviivettä sekä psykoosin esioireita tai jopa jaettua psykoottisuutta.  

Vanhemman ahdistuneisuus:
Ahdistus tarttuu ja yleistyy perheessä. Vanhemman taipumus ahdistua erilaisissa tilanteissa järkyttää lapsen turvallisuudentunnetta ja lamaa toimintakykyä. Vanhemman ahdistusoireet aiheuttavat roolien kääntymistä, lapsi alkaa huolehtia asioista ja kantaa vastuuta vanhemmastaan.

Vanhemman ADHD
Ylivilkkaus- ja tarkkaavuushäiriöisen vanhemman kasvattamistapa on usein impulsiivinen. Vanhemman on vaikea ylläpitää struktuuria ja lapsen omantoiminnan ohjaustaidot ja toimintakyky saattavat jäädä ikätasoa selkeästi heikommiksi. ADHD on myös vahvasti perinnöllinen ja kokemusperäisesti tiedetäänkin ADHD:n usein esiintyvän suvuittain.  

Vanhemman persoonallisuushäiriö:
Epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttaa vanhemmuuteen mm siten, että empatiakyvyttömyyden vuoksi vanhemman on vaikea ”lukea lastaan” ja tulkita tämän tarpeita. Suhde lapseen saattaa muodostua välineelliseksi (vanhempi saattaa mieltää lapsen omaisuudekseen, jonka oletetaan palvelevan vanhempaansa). Vanhemmalla saattaa olla taipumus joko hemmotella, kontrolloida tai hylkiä lastaan sen mukaan vastaako lapsi riittävästi vanhemman tarpeisiin omien tarpeidensa kustannuksella. Persoonallisuushäiriöisen vanhemman lapsella esiintyy usein ns. ”aikuisuuden nälkää”.
 
Persoonallisuushäiriöistä kärsivän henkilön kanssa elämään liittyy usein sairastuneen kypsymättömyyttä ja impulsiivisuutta, kielteisiä tunteita pinnalla, huoltajuuskiistoja, vaihtuvia ihmissuhteita sairastuneen ympärillä, ihmissuhteissa manipulointia ja itsemurhalla uhkailua sekä elämän arvaamattomuutta.

Vanhemman väkivaltaisuus:
Väkivaltainen ja impulsiivinen toimintamalli siirtyy sukupolvelta toiselle; lapsena kaltoinkohdelluista iso osa pahoinpitelee aikuisena omia lapsiaan. Suuri osa nuorista ja aikuisista rikoksentekijöistä on lapsena kokenut väkivaltaa tai laiminlyöntiä. Lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu lisää myös väkivaltaa aikuisiän parisuhteissa.

Perheen tuen tarve vanhemman sairastaessa

Vanhemman psyykkinen sairastuminen herättää muissa perheenjäsenissä aina huolta, hätää ja hämmennystä, pelkoa ja ahdistusta, epävarmuutta ja turvattomuutta, kiukkua ja pettymystä, surua ja haavoittuvuutta sekä häpeää ja syyllisyyttä. Perheenjäsenet tarvitsevat asiallista tietoa psyykkisistä sairauksista selviytyäkseen vanhemman sairauden herättämän tunnemyrskyn kanssa ja ymmärtääkseen vanhemman muuttunutta käytöstä ja toimintaa syyllistämättä itseään vanhemman vaikeuksista.

Vanhemman sairastuessa psyykkisesti saattaa perheen ensisijainen tarve tiedonsaannin ja jaksamisen tukemisen lisäksi olla yhteiseen keskusteluun rohkaiseminen. Vanhemman psyykkinen sairastuminen vaikuttaa pääasiassa negatiivisesti kodin ilmapiiriin, perheenjäsenten keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin ja lasten rooliin perheessä. Vanhemmuuden heittelehtiessä tunnetiloista toiseen, toimintakyvyn vaihdellessa passiivisuudesta ja näennäisestä välinpitämättömyydestä valtaisaan aikaansaavuuteen ja innokkuuteen tai aggressiiviseenkin käytökseen, heijastuu tämä väistämättä koko perheen ilmapiiriin ja tunneilmastoon. Usein hämmennyksestä ja yrityksistä suojella perheenjäseniä johtuen, perheessä ollaan ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Perheessä saatetaan ajatella, että ”kyllä se menee ohi, kun ei tehdä siitä numeroa”. Toisekseen vanhemmat haluavat yleensä lapsilleen parasta, ja sairaudesta vaikenemisella pyritään suojelemaan lasta sairauden vaikutuksilta. Perheenjäsenet saattavat alkaa käyttäytyä toisiaan ja kohtaamisia välttelevästi, niin puhumisen kuin vanhempaa ”ärsyttävien” asioiden suhteenkin. Kun asioista, tilanteista ja tunteista ei voida puhua, syntyy etäisyyttä ja vetäytymistä. Näin hiljaisuudesta tulee oma kommunikoinnin muotonsa. Vaarana on perheen vuorovaikutuksessa pikku hiljaa ajan myötä laajentuva hiljaisuus. Perheen puhumattomuus leviää herkästi koskemaan myös koko ystävä- ja tuttavapiiriä sekä sukua. Tämä verkostossa vaikeneminen johtuu usein leimaantumisen pelosta: ei haluta leimata läheistä mielisairaaksi eikä itseä mieliterveyskuntoutujan omaiseksi.  

Psyykkisistä oireista kärsivät vanhemmat sekä heidän puolisonsa ovat usein hyvin huolissaan lastensa pärjäämisestä. Vanhemmat pohtivat tyypillisesti mm. seuraavia kysymyksiä: Vaikuttaako sairaus lapseeni? Sairastuuko lapsenikin? Miten voisin auttaa lastani? Pitäisikö sairaudesta puhua? Miten, millä sanoin siitä pitäisi puhua? Kuormittuuko lapseni siitä? Mistä voisin pyytää apua? Myös mielenterveys- ja päihdepalveluiden työntekijät jakavat vanhempien kanssa tätä huolta, mutta siitä huolimatta lasten tilanne aikuisen sairastaessa jää usein liian vähälle huomiolle ja liian usein lapsi jää ilman ammatillista tukea. Yhtenä syynä tähän on toimintamallien ja -muotojen puute lasten tukemiseen ja huomioimiseen aikuisille suunnatuissa palveluissa; perinteisesti aikuispsykiatrian palvelu- ja hoitokäytäntöjä mietittäessä lapsinäkökulma on ollut liian vähän esillä.

Psyykkisesti sairastuneet vanhemmat kokevat usein kykenemättömyyttä ja riittämättömyyttä vanhempina. Mielenterveysongelmiin liittyy yleisesti kokemuksia toivottomuudesta, omanarvontunteen romahtamista sekä voimakkaita itsesyytöksiä, ja nämä ovat omiaan heikentämään niin sairastuneen itseluottamusta yksilönä kuin myös luottamusta omiin vanhemmuustaitoihin.  Sairastunut vanhempi tarvitseekin tukea itseluottamukseensa oman vanhemmuutensa suhteen. Tieto ja ymmärrys siitä, miten voi toimia riittävän hyvänä vanhempana psyykkisestä sairastamisesta huolimatta, on tärkeää.

Riittävä vanhemmuus syntyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa, pienistä yhteisistä hetkistä ja jaetusta arjesta. Vanhemmuus vaatii johdonmukaisuutta ja jatkuvuutta, hyväksyntää, lämpöä ja rakkautta.  Se on sopivassa suhteessa ilon ja pettymysten tuottamista, asioiden ja tilanteiden selittämistä ja perustelemista, elämän ja arjen opastusta ja ohjeistusta sekä paljon muuta, lapsen iän ja kehitystason mukaan.


Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry

Omaisyhdistys tarjoaa tietoa ja tukea psyykkisesti sairastuneen omaisille (sekä tarvittaessa koko perheelle).

Omaisyhdistyksen kautta saat henkilökohtaista omaisneuvontaa, vertaisryhmätoimintaa, kursseja ja koulutuksia sekä loma- ja virkistystoimintaa. Tutustuthan tarkemmin monipuoliseen tarjontaamme Etusivulta.

Omaisyhdistyksemme tarjonta vaihtelee toimintakausittain (kevät-, kesä- ja syyskausi).