Vanhempana

Kun lapsi tai nuori sairastuu, vanhempi kokee usein toivottomuutta ja kyvyttömyyttä auttaa. Ensisijainen huoli on lapsen hoidosta ja paranemisesta, mutta myöhemmin myös tämän mahdollisuudesta opiskeluun, työntekoon ja itsenäiseen elämään. Vanhempi kokee helposti olevansa huono äiti tai isä – epäonnistunut vanhempana. Hän saattaa kokea syyllisyyttä, häpeää ja surua ja miettii, miksi ei huomannut ajoissa merkkejä lapsen sairastumisesta, miksi ei osannut auttaa.

Jos on kyse aikuisesta, ehkä jo perheellisestäkin lapsesta, vanhemman huoli on osittain erilainen. Tällöin ongelmakohdat kulminoituvat usein sairastuneen arjenhallintaongelmiin ja taloudellisiin vaikeuksiin. Sairastunut ei ehkä kykene sitoutumaan hoitoon tai työhön. Parisuhteet saattavat epäonnistua kerta toisensa jälkeen tai ystävät puuttuvat kokonaan. Päihdeongelmien myötä tulevat asumiseen liittyvät ongelmat ja taloudelliset vaikeudet. Vanhempi yrittää auttaa maksamalla velkoja, järjestelemällä asuntoasioissa, ostamalla ruokaa ja antamalla rahaa. Vanhempi voi olla ainoa ihminen, jonka kanssa sairastunut kommunikoi – oli sitten päivä tai yö. Hän miettii, mistä kaikesta lapsi on joutunut luopumaan sairauden myötä. Myös vanhemman haaveet ja toiveet ovat saattaneet himmetä esimerkiksi menetettynä isovanhemmuutena tai oman työn jatkajana. Vanhempi on vaarassa uupua ja sairastua itse masennukseen, eikä enää kykene olemaan lapsensa tukena. Tiedon hankkiminen sairaudesta ja kuntoutumisesta auttaa vanhempaa jäsentämään vaikeaa tilannetta. Yhteys hoitavaan tahoon yhteistyössä sairastuneen kanssa helpottaa asioiden selvittelyä. Voimia ja keinoja jaksamiseen voi saada myös vertaistuesta, joka mahdollistaa ajatusten ja kokemusten jakamisen toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Vanhemman on tärkeää tunnistaa oman jaksamisensa rajat. Hänellä on oikeus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja elää myös omaa elämäänsä. Vanhemman jaksaminen on myös sairastuneen lapsen etu.

 

Osallistu keskusteluun